Novita Nalle: Urpu
Ronja Hakalehdon suunnittelemissa kauniissa Urpu-sukissa neulotaan juuri sopivasti kirjoneuletta. Hurmaavat pitkät sukat metsäisissä sävyissä neulottuna pitävät jalat ihanasti lämpiminä. Nalle-langasta neulotut sukat mahtuvat myös hyvin kenkiin.
Suunnittelija
Ronja Hakalehto
Koko/koot
38(40)
Lankamenekki
Novita Nalle (061) pellava vajaa 100(100) g ja (392) luonto vajaa 150(150) g
Puikot ja muut tarvikkeet
Sukkapuikot Novita nro 3 tai käsialan mukaan.
Julkaistu
Novita Sukkalehti 2020Mallineuleet
Joustinneule suljettuna neuleena: neulo *1 o, 1 n*, toista *–*.
Sileä neule suljettuna neuleena: neulo kaikki kerrokset oikein.
Kirjoneule suljettuna neuleena: neulo sileää neuletta suljettuna neuleena ruutupiirroksen ja ohjeen mukaan.
Tiheys 26 s sileää neuletta = 10 cm
Huomioitavaa Sido 5 s pidemmät lankajuoksut kiertämällä lankoja keskenään ristiin ja tee sidonnat kuvion eri kohdissa, etteivät ne osu samaan silmukkaväliin peräkkäisillä kerroksilla.
Luopellavan värisellä langalla 80(80) s sukkapuikoille ja jaa silmukat neljälle puikolle, 20(20) s kullekin. Kerroksen vaihtumiskohta on I ja IV puikon välissä. Neulo sitten joustinneuletta suljettuna neuleena 6(6) cm.
Neulo 2 kerrosta oikein.
Aloita kirjoneule I ruutupiirroksen 1. kerrokselta ja toista 16 s:n mallikerta 5(5) kertaa. Neulo ruutupiirroksen kerrokset 2–38. Neulo luonnon värisellä langalla 2 kerrosta oikein.
Aloita sitten kirjoneule II ruutupiirroksen 1. kerrokselta: neulo I puikon alussa 1 s oikein luonnon värisellä langalla, toista 6 s:n mallikerta 13 kertaa ja neulo IV puikon lopussa 1 s oikein luonnon värisellä langalla.
Aloita II ruutupiirroksen 2. kerroksella varren kavennukset: neulo kerroksen alussa 1 s oikein luonnon värisellä langalla, tee ylivetokavennus (= nosta 1 s oikein neulomatta, neulo 1 s oikein a vedä nostettu s neulotun yli) ja IV puikon lopussa 2 s oikein yhteen, 1 s oikein luonnon värisellä langalla.
Neulo ruutupiirroksen kerrokset 3–8 ja toista sitten kerroksia 1–8. Toista kavennukset joka 4.(6.) kerros yhteensä 10(8) kertaa = 60(64) s.
Huom. Jatka kirjoneuletta kaikilla puikoilla siten, että kuvio jatkuu oikein. Voit jatkaa kuvion neulomista myös puikon I ensimmäisillä ja puikon IV viimeisillä 2 s:lla tai neuloa s:t vaihtoehtoisesti aina luonnon värisellä langalla oikein.
Kun varren pituus on noin 35(35) cm, neulo 3 kerrosta oikein luonnon värisellä langalla.
Jaa silmukat neljälle puikolle, 15(16) s kullekin.
Aloita kantalappu neulomalla I puikon s:t oikein IV puikolle ja kavenna samalla tasavälein 2 s = 28(30) s. Jätä muut s:t odottamaan. Käännä työ ja neulo vahvennettua neuletta:
1. krs: (työn nurja puoli) nosta 1. s neulomatta, lanka jää työn nurjalle puolelle ja neulo muut s:t nurin. Käännä työ.
2. krs: (työn oikea puoli) *nosta 1 s neulomatta, lanka jää nurjalle puolelle, neulo 1 s oikein*, toista *–* kerros loppuun.
Toista kerrokset 1–2 yhteensä 14(15) kertaa = 28(30) krs.
Neulo vielä nurjan puolen kerros ja aloita kantapohjan kavennukset: jatka samaa vahvennettua neuletta kuin aiemmin. Neulo kantalapussa oikean puolen kerrosta, kunnes jäljellä on 10(11) s. Tee ylivetokavennus (= nosta 1 s oikein neulomatta, neulo 1 s oikein a vedä nostettu s neulotun yli) ja käännä työ. Nosta 1. s neulomatta, neulo 8(8) s nurin ja neulo 2 seuraavaa s:aa nurin yhteen, käännä työ. Nosta 1. s neulomatta, neulo kunnes on jäljellä 9(10) s, tee ylivetokavennus. Jatka edelleen samalla tavalla siten, että sivusilmukat vähenevät koko ajan ja keskiryhmässä on edelleen 10(10) s. Kun sivus:t loppuvat, jaa kantalapun s:t kahdelle puikolle, 5(5) s molemmille puikoille. Neulo oikeanpuoleiset 5(5) s oikein. Kerroksen vaihtumiskohta on nyt tässä.
Poimi sitten vapaalle puikolle kantalapun vasemmasta reunasta 14(15) s + 1 s kantalapun ja II puikon välistä. Neulo kantalapun 5(5) s oikein ja poimitut s:t kiertäen eli takareunasta oikein. Neulo II ja III puikon s:t oikein. Poimi nyt kantalapun oikeasta reunasta 14(15) s + 1 s III puikon ja kantalapun välistä, sillä puikolla, jolla on 5(5) s, neulo poimitut s:t kiertäen oikein ja kantalapun 5(5) s oikein.
Jatka näillä kaikilla 70(74) s:lla sileää ja tee kiilakavennukset: neulo I puikon lopussa 2 viimeistä s:aa oikein yhteen ja tee IV puikon alussa ylivetokavennus. Toista kavennukset joka 2. krs, kunnes työssä on jäljellä 14(15) s.
Jaa silmukat neljälle puikolle, 14(15) s kullekin
Jatka sileää neuletta, kunnes pohjan pituus on 20(21) cm tai pikkuvarvas peittyy.
Aloita sitten kärkikavennukset nauhakavennuksina: neulo I ja III puikon lopussa 2 s oikein yhteen, 1 s oikein ja neulo II sekä IV puikon alussa 1 s oikein ja tee ylivetokavennus. Tee kavennukset kuten edellä joka 2. krs, kunnes joka puikolla on jäljellä 6(6) s. Tee sen jälkeen kavennukset joka krs:lla. Kun työssä on jäljellä 8 s, katkaise lanka, vedä se silmukoiden läpi ja päättele hyvin.
Neulo toinen sukka samoin.
Novita Nalle: Urpu
Koko/koot
38(40)
Lankamenekki
Novita Nalle (061) pellava vajaa 100(100) g ja (392) luonto vajaa 150(150) g
Puikot ja muut tarvikkeet
Sukkapuikot Novita nro 3 tai käsialan mukaan.
Mallineuleet