Novita 7 Veljestä Nummi: Oksalla elämänpuun
Minttu Wikberg lähestyy neulesuunnittelua muotoilijan silmin. Taideteollisesta korkeakoulusta valmistunut suunnittelija kokee, että parhaat työt syntyvät aina, kun suunnittelun taustalla on joku syvempi ajatus, idea tai tarina, jolla on itselle merkitystä. Muotoja, värejä ja kuviota taidokkaasti töissään yhdistelevä Minttu pitää erityisesti kirjoneuleiden tekemisestä. Herkän kauniit Oksalla elämänpuun -sukat ovat saaneet inspiraation Aale Tynnin samannimisestä runosta.
Suunnittelija
Minttu Wikberg
Koko/koot
38/39(42)
Lankamenekki
Novita 7 Veljestä Nummi (952) hämärä 200 g (945) huurre 100 g
Puikot ja muut tarvikkeet
Novita 3,5 mm tai käsialan mukaan
MallineuleetKaksivärinen joustinneule suljettuna neuleena: neulo *1 o värillä hämärä, 1 n värillä huurre*, toista *–*. Sileä neule suljettuna neuleena: neulo kaikki kerrokset oikein. Kirjoneule: neulo sileää neuletta suljettuna neuleena ruutupiirroksen ja ohjeen mukaan. Sido noin 4 s pidemmät langanjuoksut kiertämällä langat keskenään ristiin työn nurjalla puolella. Tee sidonnat eri kohdissa, etteivät ne osu samaan silmukkaväliin peräkkäisillä kerroksilla.
Tiheys 22 s kirjoneuletta = 10 cm
Varsi
Luo sukkapuikoille värillä hämärä 66(70) s ja jaa s:t neljälle puikolle. Kerroksen vaihtumiskohta on I ja IV puikon välissä.
Neulo kaksiväristä joustinneuletta suljettuna neuleena 3 cm. Neulo 1 krs oikein värillä hämärä ja lisää samalla tasavälein 4 s = 70(74) s.
Aloita kirjoneule suljettuna neuleena I ruutupiirroksen 1. krs:lta ja neulo ruutupiirroksen kaikki kerrokset. Tee kavennukset ruutupiirroksen mukaan. Huomaa, että säären kavennukset kerroksen alussa ja lopussa ovat eri kerroksilla, jotta ne asettuvat rinnakkain. Kavennusten jälkeen työssä on 52(56) s. Tasaa s:t puikoille, 13(14) s kullekin.
Katkaise huurteen värinen lanka ja neulo sukka loppuun värillä hämärä.
Kantapää
Neulo I puikon s:t oikein IV puikolle = 26(28) s. Jätä muut s:t odottamaan. Käännä työ ja neulo vahvennettua neuletta:
1. krs (np): nosta 1. s neulomatta lanka työn nurjalla puolella, neulo muut s:t nurin. Käännä työ.
2. krs (op): *nosta 1 s neulomatta lanka työn nurjalla puolella, neulo 1 o*, toista *–* krs:n loppuun. Käännä työ.
Toista kerrokset 1–2 yhteensä 13(14) kertaa (= 26(28) krs).
Neulo vielä nurjan puolen kerros ja aloita kantapohjan kavennukset: jatka samaa vahvennettua neuletta kuin edellä. Neulo oikean puolen kerrosta, kunnes jäljellä on 9(10) s. Tee ylivetokavennus (= nosta 1 s oikein neulomatta, neulo 1 o ja vedä nostettu s neulotun yli), käännä työ. Nosta 1. s neulomatta, neulo 8(8) n ja neulo 2 seuraavaa s:aa nurin yhteen, käännä työ. Nosta 1. s neulomatta, neulo kunnes on jäljellä 8(9) s, tee ylivetokavennus ja käännä työ. Jatka tähän tapaan kaventaen joka kerroksen lopussa. Sivusilmukat vähenevät joka krs yhdellä ja keskiryhmän s:t pysyvät samana (= 10 s). Kun sivusilmukat loppuvat, jaa kantalapun s:t kahdelle puikolle, 5 s molemmille. Neulo seuraavalla eli op:n kerroksella ensimmäiset 5 s oikein. Kerroksen vaihtumiskohta on nyt tässä.
Terä
Poimi vapaalle puikolle kantalapun vasemmasta reunasta 13(14) s + 1 s kantalapun ja II puikon välistä. Neulo kantapohjan 5 s oikein ja poimitut s:t kiertäen eli takareunasta oikein. Neulo II ja III puikon s:t oikein. Poimi kantalapun oikeasta reunasta 13(14) s + 1 s III puikon ja kantalapun välistä sillä puikolla, jolla on 5 s. Neulo poimitut s:t kiertäen oikein ja kantalapun 5 s oikein. Työssä on 64(68) s.
Neulo sileää neuletta ja aloita kiilakavennukset: neulo I puikon lopussa 2 viimeistä s:aa oikein yhteen ja tee IV puikon alussa ylivetokavennus. Toista kavennukset joka 2. krs vielä 7 kertaa eli kunnes työssä on 48(52) s. Tasaa s:t puikoille, 12(13) s kullekin.
Neulo sileää neuletta, kunnes pohjan pituus on 20(22) cm tai kunnes pikkuvarvas peittyy.
Aloita kärkikavennukset: neulo I ja III puikon lopussa 2 o yhteen + 1 o ja neulo II sekä IV puikon alussa 1 o + tee ylivetokavennus. Tee kavennukset kuten edellä joka 2. krs, kunnes joka puikolla on jäljellä 7 s. Tee sen jälkeen kavennukset joka krs. Kun työssä on jäljellä 8 s, katkaise lanka, vedä se silmukoiden läpi ja päättele hyvin.
Neulo toinen sukka samoin.
Viimeistely
Päättele langanpäät. Kirjo toisen sukan terään jalkapöydän puolelle haluamaasi kohtaan kukka II ruutupiirroksen mukaan silmukoita jäljitellen.
Höyrytä sukat kevyesti.

![Novita 7 Veljestä Nummi: Oksalla elämänpuun Instruction 1](https://cdn.sanity.io/images/llatghl1/production/b31e739d5c3e51bdd45bf3a49a47cd62b3d7bbf9-2480x2916.jpg)
![Novita 7 Veljestä Nummi: Oksalla elämänpuun Instruction 2](https://cdn.sanity.io/images/llatghl1/production/0eb1d1d89c1ab5d14a41d18ac7db82a289029d8d-634x199.jpg)
![Novita 7 Veljestä Nummi: Oksalla elämänpuun Instruction 3](https://cdn.sanity.io/images/llatghl1/production/d306e29c3f55202f0d96360f57d3305225a9f1f5-303x412.jpg)
![Novita 7 Veljestä Nummi: Oksalla elämänpuun Instruction 4](https://cdn.sanity.io/images/llatghl1/production/caf7d9334d097fa2dff9b39cc270d3144b1719b3-758x36.jpg)