Lumihiutaleiden tanssi - pitkävartiset sukat
Lumihiutaleiden tanssi -sukkien sirot palmikot ja nypyt tuovat nimensä mukaisesti mieleen Pähkinänsärkijä-baletin lumihiutaleiden tanssin. Sukat neulotaan ylhäältä alas Novita 7 Veljestä -langasta.
Suunnittelija
Lea Petäjä
Koko/koot
38/39
Lankamenekki
Novita 7 Veljestä (047) jäkälä 200 g
Puikot ja muut tarvikkeet
Sukkapuikot Novita 3,5 mm tai käsialan mukaan
Julkaistu
Novita Talvi 2021 -lehtiMallineuleet
- Joustin- ja palmikkoneule suljettuna neuleena:
neulo ruutupiirroksen ja ohjeen mukaan.
- Sileä oikea neule suljettuna neuleena: neulo kaikki kerrokset oikein.
Tiheys
20 s sileää neuletta = 10 cm, 21 s palmikkoneuletta hieman venyttäen = 10 cm
Aloitus
Luo sukkapuikoille 63 s ja jaa s:t neljälle puikolle. Kerroksen vaihtumiskohta on I ja IV puikon välissä, sukan sivussa.
Aloita joustinneule ruutupiirroksen 1. krs:lta ja toista 9 s:n mallikerta 7 kertaa. Toista sitten ruutupiirroksen kerrosta 2, kunnes joustinneuleen korkeus on 4,5 cm.
Aloita palmikkoneule ruutupiirroksen 3. krs:lta ja toista 9 s:n mallikerta 7 kertaa. Neulo ruutupiirroksen kerrokset 4–10 ja toista sitten kerrokset 3–10 viisi kertaa (varren korkeus on noin 23 cm).
Jatka palmikkoneuletta ruutupiirroksen 11. kerrokselta: neulo väli A (= 9 s), toista väli B 3 kertaa (= 27 s), neulo väli C (= 9 s) ja toista väli D 2 kertaa (= 18 s). Neulo ruutupiirroksen kerrokset 12–23. Työssä on 47 s.
Neulo seuraavan kerroksen alusta 1 nurja s IV puikolle. Neulo seuraavat 24 s oikein I puikolle kantalappua varten ja jätä muut s:t odottamaan. Neulo näillä s:illa sileää neuletta tasona vielä 23 krs, viimeisenä nurjan puolen kerros.
Aloita kantapohjan kavennukset: Neulo kantalapussa oikean puolen kerrosta, kunnes jäljellä on 9 s. Tee ylivetokavennus (nosta 1 s oikein neulomatta, neulo 1 o ja vedä nostettu s neulotun yli) ja käännä työ. Nosta 1. s neulomatta, neulo 6 n ja neulo 2 seuraavaa s:aa nurin yhteen, käännä työ. Nosta 1. s neulomatta, neulo kunnes on jäljellä 8 s, tee ylivetokavennus. Jatka edelleen samalla tavalla siten, että sivusilmukat vähenevät koko ajan ja keskiryhmässä on edelleen 8 s. Neulo oikeanpuoleiset 4 s oikein. Kerroksen vaihtumiskohta on nyt tässä.
Neulo kantapohjan vasemmanpuoleiset 4 s oikein (I puikko). Poimi vapaalle puikolle kantalapun vasemmasta reunasta 12 s + 1 s kantalapun ja II puikon välistä. Neulo poimitut s:t kiertäen oikein I puikolle. Jatka II ja III puikon 23 s:lla palmikkoneuletta ruutupiirroksen 24. krs:lta. Sillä puikolla, jolla on 4 s, poimi kantalapun oikeasta reunasta 12 s + 1 s kantalapun ja III puikon välistä. Neulo poimitut s:t kiertäen oikein ja kantapohjan 4 s oikein IV puikolle. Työssä on nyt 57 s
Neulo I ja IV puikon s:illa sileää oikeaa neuletta, neulo II ja III puikon s:illa ruutupiirroksen kerrokset 25–31 ja aloita samalla kiilakavennukset: Neulo I puikon lopussa 2 s oikein yhteen ja tee IV puikon alussa ylivetokavennus. Tee kavennukset joka 2. krs, kunnes työssä on 47 s.
Kun olet neulonut palmikossa ruutupiirroksen 31. krs:n, toista kerrokset 24–31 vielä neljä kertaa (pohjan pituus on noin 21 cm).
Aloita kärkikavennukset: Neulo seuraavalla kerroksella I puikon lopussa 2 s oikein yhteen, neulo II ja III puikolla ruutupiirroksen 32. krs ja tee IV puikon alussa ylivetokavennus. Toista kavennukset I ja IV puikolla joka 2. krs vielä kerran ja sitten joka kerros 8 kertaa. Tee kavennukset II ja III puikolla ruutupiirroksen mukaan. Työssä on 8 s. Katkaise lanka, vedä se silmukoiden läpi, kiristä ja päätä hyvin.
Neulo toinen sukka samoin.
Viimeistely
Höyrytä sukat kevyesti.
Mallineuleet