Novita Halaus jopa -35%

Ostoskori

Ostoskori on tyhjä

  1. Etusivu
  2. Ohjeet
  3. Yhteys-neulepusero
Yhteys-neulepusero Example 1Yhteys-neulepusero Example 2Yhteys-neulepusero Example 3

Yhteys-neulepusero

Suloinen Yhteys-pusero neulotaan saumattomasti ylhäältä alas kaksinkertaisella langalla, Soft Merino 4PLY ja Tuuli yhdessä. Kahden ohuen langan yhdistelmä on ihanan pehmoinen ja ylellisen tuntuinen.

Suunnittelija

Linda Permanto

12.90 €

Mallineuleet Joustinneule suljettuna neuleena: neulo *1 o, 1 n* ja toista *–* kerros loppuun. Neulo jatkossa oikeat s:t oikein ja nurjat nurin. Valepalmikkoneule tasona ja suljettuna neuleena: neulo ruutupiirroksen ja ohjeen mukaan.

Tiheys 32 s ja 40 krs valepalmikkoneuletta kevyesti höyrytettynä palmikkoa avaten = 10 cm

Rakenne Aluksi neulotaan pääntien joustin suljettuna neuleena. Neulomista jatketaan tasona takakappaleen s:illa ja loput pääntien s:t jätetään odottamaan.Takakappaleen yläosa neulotaan ylhäältä alaspäin tasona kädentien alareunaan.

Etukappaleen toista olkaa varten poimitaan s:t takakappaleen yläreunasta, viistolta osalta ja neulomista jatketaan tasona lyhennetyin kerroksin ottaen samalla pääntieltä s:ita mukaan työhön. Toinen olka neulotaan peilikuvana. Etukappaleen yläosa neulotaan pääntien alareunasta alaspäin tasona kädentien alareunaan.

Etu- ja takakappaleen alaosa neulotaan suljettuna neuleena helmaan.

Hihojen s:t poimitaan kädentieltä ja hihat neulotaan ylhäältä alaspäin suljettuna neuleena ranteeseen.

1

Pääntie

Luo lyhyelle pyöröpuikolle 3,5 mm (3 mm) 3 mm 78(94)94 s ja aloita joustinneule suljettuna neuleena 1 n s:lla. Aseta silmukkamerkki kerroksen vaihtumiskohtaan ja neulo joustinneuletta 6 cm. Vaihda kahdessa isommassa koossa työhön paksummat pyöröpuikot. Jatka neulomista kerroksen alun 23(31)31 s:lla ja siirrä loput 55(63)63 s odottamaan esim. langalle.

2

Takakappaleen yläosa

Aloita palmikkoneule tasona I ruutupiirroksen 1. krs:lta ja aloita samalla lisäykset molemmissa reunoissa:

1. krs (op): lisää 1 s neulomalla s oikein ja vielä takareunasta nurin, toista 8 s:n mallikertaa, kunnes kerroksella on jäljellä 1 s ja neulo viimeinen s nurin ja vielä takareunasta oikein. Kerroksella tulee 2 s lisää. Käännä työ.

2. krs (np): lisää 1 s neulomalla s oikein ja vielä takareunasta nurin, toista 8 s:n mallikertaa, kunnes kerroksella on jäljellä 1 s ja neulo viimeinen s nurin ja vielä takareunasta oikein. Kerroksella tulee 2 s lisää. Käännä työ.

3

Neulo I ruutupiirroksen krs:t 3–6 ja toista sitten krs:ia 1–6 ja lisää samalla joka kerros molemmissa reunoissa 1 s vielä 32(34)36 kertaa. Neulo lisätyillä s:illa palmikkoneuletta.

Kun lisäykset ovat valmiit, työssä on 91(103)107 s.

4

Jatka lisäyksiä molemmissa reunoissa joka 4. krs 0(3)6 kertaa ja sitten joka 2. krs 14(9)4 kertaa. Neulo lisätyillä s:illa palmikkoneuletta. Työssä on 119(127)127 s. Jätä s:t odottamaan.

5

Etukappaleen yläosa

Poimi oikean olan s:t takakappaleen oikeasta yläreunasta, viistolta osuudelta. Poimi langan avulla työn oikealta puolelta 34(36)38 s ja neulo kauluksen odottavista s:ista 1 s nurin. Käännä työ.

6

Aloita palmikkoneule tasona työn nurjalla puolella II ruutupiirroksen 2. krs:lta ja jatka pääntien reunassa kauluksen odottavien s:iden lisäämistä työhön:

2. krs (np): tee kaksoissilmukka (= nosta 1. s nurin neulomatta, lanka työn edessä, vie lanka oikean puikon yli taakse ja kiristä lankaa niin paljon, että edellisen kerroksen silmukka nousee puikolle kaksoissilmukaksi) ja toista 8 s:n mallikertaa kerros loppuun. Käännä työ.

3. krs (op): neulo palmikkoneuleen seuraava kerros, neulo kaksoissilmukka yhtenä silmukkana palmikkoneuleen mukaan ja lisää 1 s neulomalla kerroksen lopussa kauluksen odottavista s:ista 1 s palmikkoneuleen mukaan. Käännä työ.

7

Neulo palmikkoneuleessa ruutupiirroksen krs:t 4–6 ja toista sitten kerroksia 1–6 ja lisää pääntielle vielä joka 2. krs 13 s kuten edellä. Huom.Kavenna samalla oikeassa reunassa joka 4. krs 2(4)6x1 s neulomalla reunimmaisen palmikon oikealla puolella 2 s nurin yhteen.

8

Kun lisäykset ja kavennukset ovat valmiit ja olet viimeksi neulonut nurjan puolen krs:n, työssä on 47(47)47 s. Jätä s:t odottamaan esim. langalle. Kauluksessa odottaa nyt 40(48)48 s.

9

Poimi vasemman olan s:t takakappaleen vasemmasta yläreunasta, viistolta osuudelta. Poimi langan avulla työn oikealta puolelta 34(36)38 s. Käännä työ.

10

Aloita palmikkoneule tasona työn nurjalla puolella II ruutupiirroksen 2. krs:lta ja neulo palmikkoneuletta oikean olan peilikuvana. Neulo vielä lopuksi kauluksen odottavista s:ista 1 s oikein. Käännä työ.

11

3. krs (op): tee kaksoissilmukka (= nosta 1. s nurin neulomatta, lanka työn edessä, vie lanka oikean puikon yli taakse ja kiristä lankaa niin paljon, että edellisen kerroksen silmukka nousee puikolle kaksoissilmukaksi) ja neulo muilla s:illa palmikkoneuletta. Käännä työ.

4. krs (np): neulo palmikkoneuleen seuraava kerros, neulo kaksoissilmukka yhtenä silmukkana palmikkoneuleen mukaan ja lisää 1 s neulomalla kerroksen lopussa kauluksen odottavista s:ista 1 s palmikkoneuleen mukaan. Käännä työ.

12

Neulo palmikkoneuleessa ruutupiirroksen krs:t 5–6 ja toista sitten kerroksia 1–6 ja lisää pääntielle vielä joka 2. krs 13 s kuten edellä. Huom.Kavenna samalla vasemmassa reunassa joka 4. krs 2(4)6x1 s neulomalla reunimmaisen palmikon vasemmalla puolella 2 s nurin yhteen.

13

Kun lisäykset ja kavennukset ovat valmiit ja olet viimeksi neulonut nurjan puolen krs:n (tarkista, että olet samalla palmikkoneuleen kerroksella kuin vasemman olan puolella), työssä on 47(47)47 s.

14

Neulo oikean puolen kerroksella oikean olan puoleiset 47(47)47 s, neulo kauluksen odottavat 25(33)33 s palmikkoneuleen mukaan ja neulo vasemman olan puoleiset 47(47)47 s = 119(127)127 s.

15

Jatka palmikkoneuletta, kunnes olet pääntien jälkeen neulonut kaikilla s:illa noin 12(13)14 cm ja olet samalla palmikkoneuleen kerroksella kuin takakappaleen odottavat s:t.

16

Yhdistä kappaleet:Luo kädentielle 1(1)9 s, neulo 119(127)127 s, luo toiselle kädentielle 1(1)9 s, neulo 119(127)127 s = 240(256)272 s. Aseta silmukkamerkki kerroksenvaihtumiskohdan merkiksi.

17

Etu- ja takakappaleen alaosa

Jatka 240(256)272 s:lla palmikkoneuletta suljettuna neuleena. Kerroksella toistuu 8 s:n mallikerta 30(32)34 kertaa.

18

Kun alaosan pituus kädentieltä alaspäin mitattuna on noin 16(18)20 cm ja olet viimeksi neulonut palmikkoneuleessa ruutupiirroksen kerroksen 5, neulo joustinneuletta suljettuna neuleen 3,5 cm. Päätä s:t joustinneuletta neuloen.

19

Hihat

Aloita s:iden poimiminen toisen kädentien alareunasta, etu- ja takakappaleen vaihtumiskohdasta ja poimi sukkapuikoille työn oikealta puolelta langan avulla 80(88)92 s.

20

Aloita palmikkoneule suljettuna neuleena II ruutupiirroksen 1. krs:lta:

Koot 104/110 cm ja 116/122 cm: toista 8 s:n mallikerta 10(11) kertaa.

Koko 128/134 cm: neulo 1 n, 1 o, toista 8 s:n mallikerta 11 kertaa ja neulo 1 n, 1 o.

Neulo ruutupiirroksen krs:t 2–6 ja toista sitten kerroksia 2–6.

21

Kun hihan pituus kädentieltä alaspäin mitattuna on noin 25(28)30 cm ja olet viimeksi neulonut palmikkoneuleessa ruutupiirroksen kerroksen 5, neulo joustinneuletta suljettuna neuleena 5 cm. Päätä s:t joustinneuletta neuloen.

22

Viimeistely

Aseta kappaleet alustalle mittoihinsa, kostuta sumuttamalla ja anna kuivua.

Samankaltaisia ohjeita

Katso kaikki
Tuulensuoja-kaarrokeneule
Ostettava

Tuulensuoja-kaarrokeneule

Tammikuu-kaarrokeneule
Ostettava

Tammikuu-kaarrokeneule

Lempi-neulepusero
Ostettava

Lempi-neulepusero

Aalto-neulepusero
Ostettava

Aalto-neulepusero

Ole hyvä ja valitse tilauksesi toimitusmaa

Suomi EUR €
Ruotsi SEK
EU EUR €