Novita Nalle -30 %

Ostoskori

Ostoskori on tyhjä

  1. Etusivu
  2. Ohjeet
  3. Neulotut palmikkokäännelapaset
Neulotut palmikkokäännelapaset Example 1Neulotut palmikkokäännelapaset Example 2

Neulotut palmikkokäännelapaset

Novita Nalle -langasta neulottujen lapasten hurmaava yksityiskohta on poikittain neulottu palmikkokäänne.

Suunnittelija

Annika Lappalainen

(Poistunut myynnistä)

Mallineuleet
Sileä neule suljettuna neuleena: neulo kaikki krs:t oikein.
Joustinneule suljettuna neuleena: neulo *2 o, 2 n*, toista *–*.
Palmikkoneule: neulo ruutupiirroksen ja ohjeen mukaan.
Tiheys 26 S sileää neuletta = 10 cm

Vasemman käden lapanen

Neulo ensin palmikkokäänne.

Luo käännettä varten 28 s ja aloita palmikkoneule ruutupiirroksen 1. kerrokselta työn nurjalla puolella ja neulo koko 28 s:n palmikkokuvio. Neulo vielä ruutupiirroksen krs:t 2-3. Toista sitten ruutupiirroksen krs:ia 4-13. Huomaa, että kerroksilla 12-13 neulotaan lyhennetty kerros vain reunan 5 s:lla. Toista krs:t 4-11 yhteensä 9 kertaa. Neulo vielä joustinneuletta 2 krs kuten reunuksen alussa. Päätä sitten s:t. Kun olet päättänyt 4 s tavalliseen tapaan niin jatka kavennuksia siten, että neulot ensin 2 s oikein yhteen ja sitten päätät s:n. Älä katkaise lankaa.

Poimi käänteen reunasta (jossa on 2 s:lla ainaoikeaa) 44(48) s ja jaa s:t neljälle puikolle. Krs:n vaihtumiskohta on IV ja I puikon välissä, käden ulkosyrjällä. Myös käänteen halkio jää käden ulkosyrjälle.

Neulo suljettuna neuleena joustinneuletta 4 cm.

Neulo sileää neuletta 2 krs:ta. Aloita sitten peukalokiilan lisäykset: neulo I puikon s:t ja II puikon s:illa oikein kunnes puikon lopussa on 4 s. Tee lisäys (= ota kahden s:n välinen lankalenkki vasemmalle puikolle ja neulo se kiertäen oikein), neulo 2 s oikein, tee lisäys ja neulo 2 s oikein. Jatka sileää ja toista kiilan lisäyksiä joka 3.krs vielä 5(6) kertaa. Kiilan silmukkaluku lisääntyy aina 2 s:lla. Kun olet tehnyt lisäykset valmiiksi, neulo 1 krs ja sitten seuraavaa krs:ta kiilan alkuun. Siirrä kiilan 14(16) s apulangalle odottamaan. Luo kiilan kohdalle 2 uutta s:aa ja jatka sileää kunnes kämmenosan pituus joustimesta eteenpäin mitattuna on n. 13(15) cm.

Kärkikavennukset: neulo I sekä III puikon alussa 1 s oikein, tee ylivetokavennus (= nosta 1 s oikein neulomatta, neulo 1 s oikein ja vedä nostettu s neulotun yli) ja tee II sekä IV puikon lopussa 2 s oikein yhteen, 1 s oikein. Tee tällaiset kavennukset joka 2. krs kunnes työssä on jäljellä 8 s, katkaise lanka, pujota se loppujen silmukoiden läpi ja päätä hyvin.

Oikean käden lapanen

Neulo vasemman lapasen peilikuvaksi eli tee peukalokiila 2 s:n päähän III puikon alusta.

Peukalo

Ota apulangalla odottavat s:t työhön ja poimi niiden lisäksi peukalon juuresta 2 s. Jaa nämä 16(18) s kolmelle puikolle ja neulo suljettuna neuleena sileää. Kun olet neulonut 4,5(5) cm tai kun peukalon kynnestä näkyy puolet, tee kärkikavennus. Jaa s:t neljälle puikolle.

Tee kavennukset peukalon sivuilla, samansuuntaisesti kuin lapasessa. Toista kavennukset joka krs, kunnes työssä on 4(6) s. Neulo sitten 1 s ja nosta muut s:t sen yli vasemmalta oikealle, päätä hyvin.

Viimeistely

Höyrytä valmiit lapaset kevyesti.

Samankaltaisia ohjeita

Katso kaikki
Piilo-lapaset
Tilaajille

Piilo-lapaset

Toni-lapaset
Tilaajille

Toni-lapaset

Kirjotut Hygge-lapaset

Kirjotut Hygge-lapaset

Frogner-sormikkaat

Frogner-sormikkaat

Please select your shipping country to display the correct pricing and available shipping methods.

Finland EUR €
Sweden SEK
EU EUR €