Neulottu poncho Novita Nordic Wool
Kaksinkertaisella Novita Nordic Wool -villalangalla neulottu palmikkoponcho syntyy kahdesta kaitaleesta, jotka kiinnitetään toisiinsa ommellen.
Suunnittelija
Lea Petäjä
Koko/koot
Yksi koko
Valmiin neuleen mitat
Palan leveys on noin 50 cm hieman venyttäen
Lankamenekki
Novita Nordic Wool kallio 500 g
Puikot ja muut tarvikkeet
Puikot: Novita nro 10 tai käsialan mukaan.
Julkaistu
Novita Kevät 2018 -lehtiValmiin neuleen mitat
Palan leveys on noin 50 cm hieman venyttäen
Mallineuleet:
- Ainaoikeinneule:
neulo s:t oikealla ja nurjalla oikein.
- Palmikkoneule:
neulo ruutupiirroksen ja ohjeen mukaan.
Tiheys:
13 s palmikkoneuletta hieman venyttäen kaksinkertaisella langalla = 10 cm
Aloitus
Neulo 2 kpl 50 cm leveää ja 75 cm pitkää kaitaletta.
Luo kaksinkertaisella langalla 65 s ja neulo ainaoikeaa 6 krs. Aloita palmikkoneule työn nurjalla puolella ruutupiirroksen 1. kerrokselta: neulo 4 s:lla ainaoikeaa, toista sitten 15 s:n mallikerta 4 kertaa ja neulo vielä piirroksen oikean reunan 1 s. Toista ruutupiirroksen kerroksia 1-6. Kun kappaleen korkeus on 75 cm, päätä s:t. Neulo toinen kappale samoin.
Viimeistely
Aseta kappaleet alustalle mittoihinsa nurja puoli päällepäin, kostuta sumuttamalla ja anna kuivua. Ompele kaitaleet toisiinsa piirroksen mukaan siten, että ainaoikeinneulos jää ulkoreunaan.