Neulottu ja huovutettu tähtikoriste
Jouluiset tähdet neulotaan Novita Natura -langasta ja huovutetaan pesukoneessa. Tähtikoristeet viimeistellään harsipistoin ohuemmasta villa- tai villasekoitelangasta kuten Novita Nallesta.
Suunnittelija
Minna Metsänen
Koko/koot
Yksi koko
Valmiin neuleen mitat
Korkeus noin 10 cm
Lankamenekki
Novita Natura (010) luonnonvalkoinen tai (051) karpalo 15 g ja viimeistelyä varten vähän luonnonvalkoista ja punaista villa- tai villasekoitelankaa (esim. Nalle)
Puikot ja muut tarvikkeet
Sukkapuikot Novita nro 6 tai käsialan mukaan ja ripustuslenkkien virkkaamiseen virkkuukoukku nro 2½
Julkaistu
Novita Talvi 2015 -lehtiValmiin neuleen mitat
Korkeus noin 10 cm
Mallineule
Sileä neule suljettuna neuleena:
neulo kaikki kerrokset oikein.
Tiheys
18 s sileää neuletta = 10 cm
Ohjeessa on huomioitu huopuminen.
Ensimmäinen puoli
Luo 75 s ja jaa s:t neljälle puikolle. Neulo sileää neuletta suljettuna neuleena. Neulo ensin 1 krs ja aloita sitten kaventaminen.
1. kavennuskerros: neulo *6 o, tee kahden silmukan kavennus (= nosta 2 s oikein neulomatta, neulo 1 o ja vedä nostetut s:t neulotun yli), neulo 6 o*, toista *-* vielä 4 kertaa. Kerroksella kaventui 10 s ja työssä on nyt 65 s.
2. kavennuskerros: neulo *5 o, tee kahden silmukan kavennus, neulo 5 o*, toista *-* vielä 4 kertaa = 55 s.
3. kavennuskerros: neulo *4 o, tee kahden silmukan kavennus, neulo 4 o*, toista *-* vielä 4 kertaa = 45 s.
4. kavennuskerros: neulo *3 o, tee kahden silmukan kavennus, neulo 3 o*, toista *-* vielä 4 kertaa = 35 s.
5. kavennuskerros: neulo *2 o, tee kahden silmukan kavennus, neulo 2 o*, toista *-* vielä 4 kertaa = 25 s.
6. kavennuskerros: neulo *1 o, tee kahden silmukan kavennus, neulo 1 o*, toista *-* vielä 4 kertaa 15 s.
Neulo vielä 1 krs ja tee kahden silmukan kavennus viisi kertaa. Katkaise lanka ja pujota lanka loppujen 5 s:n läpi.
Toinen puoli
Poimi toista puolta varten s:t ensimmäisen puolen aloitusreunasta. Poimi s:t langan avulla ja aloita poimiminen tähden sakaroiden puolivälistä. Poimi 1 s jokaisen silmukan takareunasta = 75 s. Merkitse tähden sakaroiden keskimmäiset s:t. Kavennukset jatkuvat tähden toisella puolella samoissa kohdissa. Aseta s:t siten, että ensimmäisellä puikolla on 7 s:aa ennen merkittyä s:aa.
Neulo ensin 1 krs oikein ja neulo sitten tähden toinen puoli samalla tavalla kuin ensimmäinen. Katkaise lanka ja pujota lanka loppujen 5 s:n läpi.
Viimeistely
Päätä langanpäät ja kiinnitä samalla tähdet yhteen keskeltä parilla pistolla. Höyrytä tähdet kevyesti.
Huovuta koristeet pesukoneessa. Käytä kirjopesuohjelmaa 40 °C ja pyykinpesuainetta. Laita koneeseen lisäksi vähän muuta pyykkiä, esim. kaksi pyyheliinaa. Eri pesukoneissa villa voi huopua eri tavalla. Muotoile huovutetut koristeet käsin muotoonsa. Tarvittaessa toista pesukäsittely.
Ripustuslenkki: Virkkaa ohuemmalla langalla ripustuslenkkiä varten 40 ketjusilmukkaa ja kiinnitä se tähden yhteen sakaraan.
Kirjonta: Rajaa tähden reunat harsinpistoin, ohuemmalla langalla. Käytä terävää neulaa ja ompele harsinpistot vain koristeen pintaan, ei sen läpi.