Wonder Wool DK jopa -30 %
KANTA-ASIAKASOHJELMA TYÖN ALLA

Ostoskori

Ostoskori on tyhjä

  1. Etusivu
  2. Ohjeet
  3. Koukuttu kassi
Koukuttu kassi Example 1

Koukuttu kassi

Novita Eco Cotton -langasta koukkuamalla valmistettu kassi on napakka ja kestävä. Raidallinen väritys tuo esiin koukkuamisen eri vaiheet. Kesäkassin viimeistelyyn tarvitset puurimaa ja napin.

Suunnittelija

Sisko Sälpäkivi

(Poistunut myynnistä)

Koukkuaminen on edestakaisvirkkausta, mutta työtä ei käännetä virkatessa, vaan sama puoli on aina virkkaajaan päin. Koukkuamisessa kerrokset virkataan kahdessa vaiheessa; ensimmäinen vaihe on oikealta vasemmalle. Tällöin uudet silmukat nostetaan koukulle edellisen kerroksen reunasilmujen kautta koko kerroksen ajan. Toinen vaihe tapahtuu vasemmalta oikealle, jolloin koukulla olevat silmukat päätetään perättäin toinen toisensa jälkeen. Koukuttu pinta on kiinteää ja tiheää.

Linkki tekniikkaan http://arkisto.novitaknits.com/public/File/koukkuaminen.pdf

Tiheys
14 s = 10 cm

Aloitus

Virkkaa tummansinisellä aloitusketjuksi 56 kjs.

1. kerros, vaihe 1 (oikealta vasemmalle): työnnä koukku toiseen kjs:aan koukusta laskien, ota lanka koukulle, *työnnä koukku seuraavaan kjs:aan, ota lanka koukulle*, toista *-* krs loppuun.

1. kerros, vaihe 2 (vasemmalta oikealle): ota lanka koukulle, vedä lanka ensimmäisen koukulla olevan s:n läpi, *ota lanka koukulle, vedä lanka 2 silmukan läpi*, toista *-*, kunnes koukulla on 1 s.

2. kerros, vaihe 1 (oikealta vasemmalle): työnnä koukku ensimmäisen pystysuoran s:n reunan ali, ota lanka koukulle ja vedä s:n läpi. Jätä silmukka koukulle. *Työnnä koukku seuraavan pystysuoran s:n reunan ali, ota lanka koukulle ja vedä s:n läpi. Jätä silmukka koukulle*, toista *-* krs loppuun.

2. kerros, vaihe 2 (vasemmalta oikealle): virkkaa kuten 1. krs vaihe 2. Toista jatkossa 2. krs:n vaiheita 1-2.

Kun kappaleen korkeus on 3 cm ja olet koukunnut viimeksi vaiheen 1, vaihda väriä.

Väri vaihdetaan aina työn vasemmassa reunassa, silloin värit sekoittuvat. Eli uudella värillä ensin vaihe 2 ja sitten vaihe 1.

Värijärjestys

*vaaleansinisellä 2 kertaa vaiheet 2 ja 1, pinkillä 2 kertaa vaiheet 2 ja 1, luonnonvalkoisella vaihe 2 ja 1, tummansinisellä 2 kertaa vaiheet 2 ja 1, vaaleansinisellä vaiheet 2 ja 1, pinkillä vaiheet 2 ja 1, luonnonvalkoisella 2 kertaa 2 ja 1, tummansinisellä vaiheet 2 ja 1*, toista *-* koko ajan.

Kun kappaleen korkeus on 20 cm ja olet viimeksi tehnyt vaiheen 2, päätä molemmista reunoista 5 s: työnnä koukku edellisen krs:n toisesta pystysilmukasta läpi, ota lanka koukulle ja vedä pystysilmukan sekä koukulla olevan silmukan läpi (= piilosilmukka, ps), työnnä koukku seuraavan pystysilmukan läpi, ota lanka koukulle ja vedä pystysilmukan sekä koukulla olevan silmukan läpi (= piilosilmukka, ps)*, toista *-* yhteensä 5 kertaa.

Koukkua seuraavat 41 s ja päättele loput 5 s seuraavasti: poimi 2 s pystysuorista silmukoista ja vedä 2. s ensimmäisen läpi, poimi seuraava s ja vedä edellisen läpi. Tee lopuille silmukoille samoin. Katkaise lanka.

Jatka työtä poimituista silmukoista tummansinisellä langalla.

Kun olet koukunnut tummansinisellä 6 cm, tee päättelykerros:

Työnnä koukku edellisen krs:n toisesta pystysilmukasta läpi, ota lanka koukulle ja vedä pystysilmukan sekä koukulla olevan silmukan läpi (= piilosilmukka, ps), työnnä koukku seuraavan pystysilmukan läpi, ota lanka koukulle ja vedä pystysilmukan sekä koukulla olevan silmukan läpi (= piilosilmukka, ps)*, toista *-* kerros loppuun. Älä katkaise lankaa vaan jatka yläosan virkkausta.

Käännä työ ja tee 1 kjs. Virkkaa 15 ks, 1 kjs ja käännä työ. Virkkaa yhteensä 6 krs ja katkaise lanka.

Aloita toisen puolen virkkaaminen työn oikealta puolelta ja oikeasta reunasta. Virkkaa samoin 6 krs kuin toisella puolella. Virkkaa sitten seuraavasti: 15 ks, 16 kjs ja 15 ks odottamassa olevaan osaan. Virkkaa kiinteitä silmukoita n. 7 cm (pitää yltää riman ympäri). Katkaise lanka ja jätä ompelua varten riittävän pitkä langanpätkä.

Poimi toista puolta varten aloitusreunan ensimmäisen kerroksen pystysilmukoista 56 s ja tee samoin kuin ensimmäinen puoli.

Viimeistely

Ompele sivusaumat ja pohjaan kulmat.

Sahaa kassin kantokahvoja varten puurimasta 2 kpl 30 cm:n pituista kappaletta. Taita kassin yläreuna kaksinkerroin niin, että rima jää taitteen sisälle ja ompele kuja kiinni. Ompele myös päät, ettei rima pääse ulos kujasta.

Virkkaa yläreunan aukon toiselle puolelle nappilenkki: 20 kjs, 1 ks 13. kjs:aan koukusta laskien ja 7 ks. Katkaise lanka ja kiinnitä lenkki yläreunaan.

Päällystetty nappi: Tee lankalenkkialoitus ja virkkaa lenkkiin 8 ks koukulla nro 4½. Jatka virkkaamista spiraalina.

1. krs: tee jokaisen s:n takareunaan 2 ks = 16 ks.

2. krs: tee jokaiseen silmukkaan 1 ks = 16 ks. Kokeile onko päällinen sopiva.

Tee tarvittaessa toinen lisäyskerros: tee *1 ks, 2 ks seuraavaan silmukkaan*, toista *-* vielä 7 kertaa.

Katkaise lanka, jätä n. 20 cm viimeistelyä varten. Kiristä aloituslangalla reikä umpeen ja päättele langanpää hyvin. Pujota toinen lanka neulan avulla viimeisen kerroksen silmukoiden läpi, laita nappi paikalleen ja kiristä tiukaksi.

Kiinnitä nappi paikalleen yläreunaan, lenkin vastakkaiselle puolelle.

Samankaltaisia ohjeita

Katso kaikki
Rambla- virkattu kassi
Tilaajille

Rambla- virkattu kassi

Hulda- virkattu laukku
Tilaajille

Hulda- virkattu laukku

Salattu suru -virkattu laukku
Tilaajille

Salattu suru -virkattu laukku

Luoto- virkattu laukku
Ilmainen

Luoto- virkattu laukku

Ole hyvä ja valitse tilauksesi toimitusmaa

Suomi EUR €
Ruotsi SEK
EU EUR €