KUUKAUDEN LANKA: NOVITA AURA -20 %

Ostoskori

Ostoskori on tyhjä

  1. Etusivu
  2. Neulekoulu
  3. Peruspalmikot: Kahden silmukan palmikko

Peruspalmikot: Kahden silmukan palmikko

Näin tehdään pienin mahdollinen palmikko, eli kahden silmukan palmikko. Voit tehdä sen apupuikolla tai ilman.

  1. 1

    Palmikoilla neuleeseen saa elävän pinnan ja kuohkean tunnun. Palmikoita voi käyttää joustinneuleen sijaan esimerkiksi lapasten ja sukkien reunoissa, isompien neuleiden reunoissa tai vaikka yksittäisenä pitkänä raitana kaulaliinassa. Palmikon voi neuloa oikein, nurin tai neuloa siihen haastavampaa pintaneuletta. Parhaimmin palmikko erottuu sileänä neuleena, jonka väleissä on nurjia silmukoita.

    Palmikonkierto syntyy, kun silmukoiden paikkoja eli neulomisjärjestystä vaihdetaan. Silmukkaketjut menevät ristikkäin ja muodostuu palmikon kiertokohta. Kapein mahdollinen palmikko syntyy kahdella vierekkäisellä silmukalla. Yleensä palmikoissa käytetään parillista silmukkalukua, jotta saadaan tasainen palmikko. Silmukoiden paikkoja vaihdettaessa käytetään usein apuna lisäpuikkoa. Apupuikoksi käy tavallinen sukkapuikko tai erityisesti palmikoiden neulomiseen suunniteltu, keskeltä käyrä apupuikko. Osa palmikon koko silmukkamäärästä siirretään odottamaan vuoroaan apupuikolle siksi aikaa, kun seuraavaksi tulevat silmukat neulotaan. Kun silmukat siirretään apupuikolle työn taakse, palmikko kiertyy oikealle. Jos palmikon halutaan kiertyvän vasemmalle, silmukat jätetään työn eteen. Vaihtelemalla palmikko-osan silmukkamäärää neuletyöhön saa leveämmän tai kapeamman palmikon.

  2. 2

    Katso video tai seuraa ohjeita vaihe vaiheelta alta,

  3. 3

    2:n silmukan palmikko apupuikon kanssa

    Palmikonkierto oikealle:

  4. 4

    Nosta 1 silmukka apupuikolle työn taakse, neulo 1 oikein ja apupuikolta 1 oikein.

  5. 5
  6. 6
  7. 7

    Palmikonkierto vasemmalle:

  8. 8

    Nosta 1 silmukka apupuikolle työn eteen, neulo 1 oikein ja apupuikolta 1 oikein.

  9. 9
  10. 10

    Palmikon silmukat neulotaan nurjalla nurin ja palmikonkierrot tehdään aina oikean puolen kerroksella eli joka 2. krs.

  11. 11

    2:n silmukan palmikko ilman apupuikkoa

    Palmikonkierto oikealle:

    Neulo ensin vasemmalta puikolta toinen silmukka edestä oikein, neulo ensimmäinen silmukka oikein ja pudota sitten vasta silmukat puikolta.

  12. 12
  13. 13
  14. 14

    Palmikonkierto vasemmalle:

    Neulo ensin vasemmalta puikolta toinen silmukka takaa oikein, neulo ensimmäinen silmukka oikein ja pudota sitten vasta silmukat puikolta.

  15. 15
  16. 16

    Palmikon silmukat neulotaan nurjalla nurin ja palmikonkierrot tehdään aina oikean puolen kerroksella eli joka 2. krs.

Please select your shipping country to display the correct pricing and available shipping methods.

Finland EUR €
Sweden SEK
EU EUR €