
Arm Knitting eli käsivarsineulonta
Arm knitting eli käsivarsineulonta tapahtuu nimensä mukaisesti käsivarsilla. Tätä tekniikkaa varten tarvitset siis vain lankaa ja kätesi!
Tämä ohje on tehty tuotannosta poistuneelle Pehmo-langalle, mutta voit toteuttaa työn esimerkiksi kaksinkertaisella Hygge-langalla.
Tee huivi yhdellä värillä tai valitse mukaan useampi lempivärisi.
- 1
Ohjeen voit katsoa videona tai vaihe vaiheelta alla.
- 2
Aloitussilmukka
Aseta langat niin, että kerältä tulevat langat tulevat oikealta ja vasemmalla on noin metrin pituinen pätkä lankaa. Tee lankalenkki niin, että kerältä tulevat langat ovat päällä.
- 3
Vedä kerältä tulevat langat lenkin läpi.
- 4
Kiristä lanka lenkiksi.
- 5
Pujota lenkki oikeaan käteen ja kiristä ranteeseen sopivaksi.
- 6
Silmukoiden luominen
Aseta langat vasempaan käteen kuvan mukaisesti. Kerältä tulevat langat ovat etusormen päällä ja ”hännät” peukalon ympäri. Pidä muilla sormilla langoista kiinni alapuolella.
- 7
Pujota oikea käsi etummaisen langan alta ja ota ylempi lanka oikeaan käteen lenkiksi.
- 8
- 9
Kiristä lenkki oikeaan käteen aloitussilmukan viereen.
- 10
Luo yhteensä 10 silmukkaa.
- 11
Neulominen oikealta vasemmalle
Pidä kerältä tuleva lanka kädessä ja nosta ensimmäinen silmukka sen yli.
- 12
- 13
Siirrä uusi silmukka vasemmalle kädelle ja kiristä silmukka ranteeseen sopivaksi.
- 14
Neulo kaikki silmukat samoin vasemmalle kädelle.
- 15
Neulominen vasemmalta oikealle
Pidä kerältä tuleva lanka kädessä ja nosta ensimmäinen silmukka sen yli.
- 16
Siirrä uusi silmukka oikealle kädelle ja kiristä silmukka ranteeseen sopivaksi.
Neulo kaikki silmukat samoin oikealle kädelle.
- 17
Toista näitä kahta kerrosta, kunnes työ on n. 160 cm tai halutun mittainen. Lopeta neulominen, kun silmukat ovat vasemmalla kädellä.
- 18
Silmukoiden päättely
Neulo 2 silmukkaa oikealle kädelle.
- 19
Nosta ensimmäinen silmukka toisen yli.
- 20
Neulo seuraava silmukka ja nosta taas edellinen silmukka sen yli.
- 21
Jatka näin, kunnes jäljellä on 1 silmukka.
Katkaise lanka (jätä noin metrin pää) ja vedä viimeisen silmukan läpi.
- 22
Viimeistely
Taita kappale kuvan mukaisesti niin, että aloitus- ja lopetuspäät ovat vastakkain oikeat puolet päällä ja lankojen päät ylhäällä.
- 23
Ota vasemman puoleinen lanka ja pujota oikean reunimmaisen silmukan alta päälle.
- 24
Pujota lanka sitten vasemman reunimmaisen silmukan alta päälle.
Jatka näin vuorotellen molemmin puolin aina seuraavan silmukan alta päälle (silmukointi).
Päätä lopuksi lanka hyvin ja pujota päät nurjalle saumaan.
Onnea, tämä on nyt puikoissasi!