Puikoilta valkokankaalle
Uusi Myrskyluodon Maija -elokuva sai ensi-iltansa 19.1.2024. Elokuvan puvustukseen kuuluu yhdeksän Novitan kanssa suunniteltua neulevaatetta.
Artikkelin kuva: Antti Rastivo
Myrskyluodon Maija -elokuvan puvustuksesta vastasi Kansallisteatterin pukusuunnittelija Auli Turtiainen ja hänen oikeana kätenään neulesuunnittelussa työskenteli Novitan Sisko Sälpäkivi. Saumattoman yhteistyön tuloksena syntyi neulemallisto, joka tukee elokuvan tarinaa parhaalla mahdollisella tavalla.
Uudesta kevätlehdestä löytyy Novitan Siskon kirjoittamat ohjeet neljälle elokuvassa nähdylle vaatteelle sekä laajempi katsaus elokuvan kulissien taakse pukusuunnittelun näkökulmasta.
Neuleisiin valitut värit voivat ihmetyttää nykykatsojaa, mutta Aulin mukaan jo 1800-luvulla käytettiin paljon luonnosta löytyviä värejä. Elokuvaa varten hän tutki aikakaudelle ominaisia vaatteita ja niiden ominaisuuksia huolella. Sen takia esimerkiksi puseroissa ei ole helmaresoreita vaan mallit ovat suoria – materiaalihukkaan ei ollut tuolloin varaa.
Tarkan tutkimustyön jälkeen Auli suunnitteli muodot, värit ja kuviot. Novitan Siskon kanssa hän pohti lankoja sekä värien ja kuvien toimivuutta, minkä jälkeen Sisko neuloi mallitilkut. Lopulliset vaatteet toteuttivat Siskon kanssa Novitan neulojat.
Alta näet kaikki Novita-lehdessä julkaistut mallit. Ohjeet löytyvät kokonaisuudessaan Novita Kevät 2024 -lehdestä ja aukeavat verkossa lehden tilaajille.