Designer Profile: Poolaknits
Neulonta on opettanut Paula Narkinniemelle, että minkä tahansa taidon voi oppia kunhan vain uskaltaa yrittää. Poolaknits-nimimerkillä tunnettu suunnittelija opetteli neulonnan YouTube-videoista ja alkoi pian perustekniikat opeteltuaan suunnitella itse omia neuleitaan. Paulan helposti lähestyttävä tyyli näkyy sekä hänen suunnittelemissaan ajattoman tyylikkäissä neuleissa että valloittavissa somepostauksissa.
Miten Poolaknits sai alkunsa?
Kollegani oli neulonut hienon muhkupipon ja mietin, että tuollaisen haluaisin tehdä, mutta en osannut neuloa yhtään. Jostain syystä nimittäin kuvittelin, että neulomisen oppimiseen tarvitaan kädestä pitäen apua (mummolta tms.) eikä minulla ollut lähipiirissä ketään, joka olisi osannut auttaa. Kollega totesi tähän harmitteluuni, että katsot youtubesta - ja minähän katsoin. Neuloin ensimmäistä pipoani kiroilun saattelemana, mutta onnistuin - ja jäin koukkuun. Ensin neuloin ihan pirun paljon pipoja lahjaksi kaikille, jotka suostuivat niitä ottamaan vastaan, sitten siirryin neuleisiin ja aika pian kun niiden perustekniikasta sai kiinni, aloin suunnitella omia ohjeita. Kun olin neulonut vuoden verran, perustin Poolaknits-tilin Instagramiin ja vähän myöhemmin verkkokaupan ohjeilleni www.poolaknits.com (http://www.poolaknits.com).
Miten sinusta tuli neulesuunnittelija?
Intohimosta ja tavallaan vahingossa. Tykkään tehdä asioita omalla tavallani ja se alkoi näkyä nopeasti neulomisessakin: minulla oli paljon ideoita neuleista, jotka halusin tehdä, joten tutkin erilaisia neulemalleja, suunnittelin omat versioni ja opettelin tekniikat niiden tekoon. Jossain kohtaa aloin pohtia, että ehkä joku muukin haluaa neuloa samanlaisia vaatteita, joten aloin julkaista ohjeitani - ensin ilmaiseksi ja sitten myyntiin. Suunnittelijana tyyliäni kuvaavat ehkä parhaiten sanat herkullinen, ajaton ja helposti lähestyttävä. Suunnittelen neuleita, joita haluan itse pukea päälle, käytän paljon värejä ja neuleissani on yleensä joku pikku juju kontrastina muuten ehkä simppeliin malliin.
Mitä neulonta on opettanut sinulle?
Että voin oppia ja pystyn vaikka mihin kunhan vaan ryhdyn ja sydän on mukana. Olen oppinut myös, että excel on neulesuunnittelijan ystävä, vaikkei ehkä heti uskoisi. On ollut myös ihana huomata, miten kannustava ja avoin neuleyhteisö somessa onkaan - on hienoa olla osa sellaista porukkaa.
Mistä neuletyöstäsi olet kaikkein ylpein?
Ylpein olen aina siitä viimeisimmästä suunnittelutyöstä: kun ohjeen saa toimimaan ja neuleen valmiiksi, tunne on ihana ja ylpeä. Neulesuunnittelussa ehkä hienointa on, kun ideansa pääsee näkemään valmiina jonkun toisen tekemänä ja päällä. Jos vielä saa palautetta, että neuleesta on tullut tekijänsä lempineule, on fiilis mieletön.
Mitä teet silloin kun et neulo?
Käyn ratsastamassa, lenkkeilen ja liikun milloin mitenkin, mutta liikuntaa on oltava. Nyt odottelen jo kuumeisesti, että koiranpennusta kasvaa minulle aikanaan juoksukaveri ja että pääsemme yhdessä koko perheen voimin sienimetsään syksyllä. Minusta on tullut kuin vaivihkaa myös futismutsi, eli pelikenttien laidat ovat tulleet viime aikoina tutuiksi.
Kerro kolme vinkkiäsi neulomiseen!
- Ohjeita ei ole pakko noudattaa - saa toki, mutta mikään pakko ei ole.
- Jo vartin kotipilates avaa neulomisesta jumittunutta kroppaa. YouTubesta löytyy paljon hyviä treenejä, itse tykkään Move with Nicole -tilin videoista.
- Katson tv-sarjoja ja -ohjelmia, joita voin kuunnella neuloessani. Tähän tarkoitukseen reality, erilaiset ruoanlaitto-, leipomis- ja esim. puutarha- ja rakentamisohjelmat toimivat hyvin: välillä voi vilkuilla tapahtumia ja lopputulosta, mutta juoni ei ole niin kriittinen, että kyydistä tipahtaisi, jos välillä tarvitsee keskittyä pudonneisiin silmukoihin.
Designer profile: Louna-neulepusero
Pusero kuin kesäinen tuulahdus! Paula Narkiniemen suunnittelema Louna-pusero on kaunis ja konstailettoman tyylikäs.