Naisen pitsineule villasukat Novita Venla
Ohut Novita Venla sopii hyvin herkkiin pitsikuvioisiin sukkiin.
Suunnittelija
Minna Metsänen
Koko/koot
38
Valmiin neuleen mitat
Kengän koko noin 38
Lankamenekki
Novita Venla punainen vajaa 150 g
Puikot ja muut tarvikkeet
Sukkapuikot Novita nro 2½ tai käsialan mukaan
Julkaistu
Novita Talvi 2016 -lehtiValmiin neuleen mitat
Kengän koko noin 38
Mallineuleet
Ainaoikeinneule suljettuna neuleena:
neulo vuorotellen 1 krs nurin ja 1 krs oikein.
Pitsineule:
neulo ruutupiirroksen ja ohjeen mukaan.
Sileä neule:
neulo kaikki kerrokset oikein.
Tiheys 28 s sileää neuletta = 10 cm
Aloitus
Luo kahdelle puikolle 91 s ja jaa silmukat kolmelle sukkapuikolle: 26, 26 ja 39 s. Kerroksen vaihtumiskohta on aina I ja IV puikon välissä. Neulo ensin ainaoikeaa suljettuna neuleena 4 krs eli neulo vuorotellen 1 krs nurin ja 1 krs oikein.
Aloita sitten pitsineule ruutupiirroksen 1. kerrokselta ja toista 13 s:n mallikerta 7 kertaa. Toista ruutupiirroksen kerrokset 1-4 yhteensä 5 kertaa.
Neulo seuraavaksi 5. kerros ja kavenna samalla 7 s tasavälein = 84 s. Tasaa nyt jokaiselle puikolle 21 s, pidä kerroksen vaihtumiskohta samassa kohdassa. Neulo sitten ruutupiirroksen kerrokset 6-16, neulo vielä krs 17 ja kavenna samalla 3 s tasavälein = 81 s.
Jatka pitsineuletta toistamalla kerroksia 18-33. Neulo ensin kerrokset 18-33 kerran ja vielä krs 18. Varren pituus on nyt noin 12 cm.
Aloita pohkeen kavennukset keskellä takana, puikoilla I ja IV. Ole huolellinen pitsineuleen ja kavennusten kanssa, jotta ne vastaavat toisiaan ja silmukkaluku pysyy koko ajan oikeana. Kavennuskerros: neulo 1 o, 2 s oikein yhteen, neulo pitsineuletta kunnes jäljellä on 3 s, tee ylivetokavennus (= nosta 1 s oikein neulomatta, neulo 1 o ja vedä nostettu s neulotun yli) ja 1 o. Toista kavennus joka 8. krs eli ruutupiirroksen kerroksilla 19 ja 27 vielä 8 kertaa. Puikoilta I ja IV kaventuu näin yhdet kokonaiset mallikerrat.
Tasaa silmukoita puikoilta toisille tarpeen mukaan kavennusten edetessä, mutta pidä kerroksen vaihtumiskohta koko ajan samassa kohdassa. Kavennusten jälkeen työssä on 63 s.
Tasaa kullekin puikolle 16, 16, 16 ja 15 s. Neulo pitsineuletta, kunnes varren pituus on 38 cm ja olet viimeksi neulonut kerroksen 24 tai 32.
Aloita kantalappu neulomalla I puikon s:t oikein IV puikolle = 31 s. Jätä muut s:t odottamaan. Merkitse II puikolla ensimmäisen kokonaisen mallikerran alkamiskohta - tämä helpottaa pitsineuleen jatkamista kantapään jälkeen. Käännä työ ja aloita vahvennettu neule:
1. krs: (työn nurja puoli) neulo s:t nurin. Käännä työ.
2. krs: (työn oikea puoli) *neulo 1 o, nosta 1 s neulomatta, lanka jää nurjalle puolelle*, toista *-* vielä 14 kertaa ja neulo 1 o kerros loppuun. Käännä työ.
Toista kerrokset 1-2 vielä 14 kertaa (= 30 krs) ja neulo vielä nurjan puolen kerros.
Aloita kantapohjan kavennukset: Jatka samaa vahvennettua neuletta kuin aiemmin. Neulo kantalapussa oikean puolen kerrosta, kunnes jäljellä on 10 s. Tee ylivetokavennus (= nosta 1 s oikein neulomatta, neulo 1 o ja vedä nostettu s neulotun yli) ja käännä työ. Nosta 1 s neulomatta, neulo 11 n ja neulo 2 seuraavaa s:aa nurin yhteen, käännä työ. Nosta 1 s neulomatta, neulo kunnes on jäljellä 8 s, tee ylivetokavennus. Jatka edelleen samalla tavalla siten, että sivusilmukat vähenevät koko ajan ja keskiryhmän s:t pysyvät samana eli 13 s:na. Kun sivusilmukat loppuvat, jaa kantalapun s:t neulomalla s:t oikein kahdelle puikolle, oikealle 6 s ja vasemmalle 7 s.
Poimi vapaalle puikolle kantalapun vasemmasta reunasta 15 s + 1 s kantalapun ja II puikon välistä. Neulo poimitut s:t kiertäen (= takareunasta) oikein vasemman puoleisella kantapohjan puikolla. Neulo II ja III puikon s:t oikein. Poimi nyt kantalapun oikeasta reunasta 16 s + 1 s III puikon ja kantalapun välistä sillä puikolla, jolla on 6 s, neulo poimitut s:t kiertäen oikein ja vielä kantalapun 6 s oikein.
Jatka nyt pitsineuletta ja sileää neuletta: neulo I puikon alussa kantalapun 7 s oikein. Tarkista pitsineuleen aloituskohta aiemmin II puikolle laitetusta merkistä ja jatka pitsineuletta joko kerrokselta 18 tai 26. Neulo pitsineuletta, kunnes kerroksella on jäljellä 7 s ja neulo nämä s:t oikein. Neulo jatkossa kantalapun 14 s:lla sileää neuletta ja muilla silmukoilla pitsineuletta.
Aloita seuraavalla kerroksella (pitsineuleen oikea välikerros) kiilakavennukset: neulo 6 o, tee ylivetokavennus, neulo s:t oikein kunnes jäljellä on 8 s, neulo 2 s oikein yhteen ja 6 o. Jatka pitsineuletta ja sileää oikeaa neuletta sekä toista kiilakavennukset samalla tavalla joka 2. krs vielä 6 kertaa. Työssä on 64 s, 16 s jokaisella puikolla.
Jatka mallineuleita, kunnes pohjan pituus on 20 cm.
Aloita sitten kärkikavennukset nauhakavennuksina ja neulo kaikilla s:illa sileää neuletta. Neulo I ja III puikon lopussa 2 s oikein yhteen ja 1 o sekä neulo II sekä IV puikon alussa 1 o ja tee ylivetokavennus. Tee kavennukset kuten edellä joka 2. krs kunnes joka puikolla on jäljellä 10 s. Tee sen jälkeen kavennukset joka krs:lla. Kun työssä on jäljellä 12 s, katkaise lanka, vedä se silmukoiden läpi, kiristä ja päätä hyvin.
Neulo toinen sukka samalla tavalla.
Viimeistely
Höyrytä valmiit sukat.